Lauantainen teema-miitti 
Koska viikolla ei pahemmin ehditty miitata, paitsi minimaaliseksi jääneessä keskiviikkomiitissä, niin ajateltiin pitää lauantaina vähän isompi miitti. Snorre ja Helmeri eivät tosin päässeet paikalle, joten ydinryhmä ei ollut täysin paikalla. Ed. main. henkilöstövajeista huolimatta paikalle saatiin allekirjoittanut, adu, raparperi, zzzn, ihmemies ja safre; shadywolfin oli alunperin tarkoitus ehkä saapua paikalle mutta miehen epäily paikallepääsemisestä osottautui oikeaksi.

Teemaksi valitsin kylmiltään aika hankalahkon aiheen, "ihminen kadunkulmassa" jota sai tulkita suht vapaasti kunhan kuvassa esiintyy ihminen ja selkeä kadunkulma. Katsotaan mitä tästä tuli.. itsellä osa kuvista on filkalla joten kehitysta odotellessa.

Kun saatiin porukka kasaan niin kiertelimme keskustassa hieman ja kuvailimme mitä vastaan tuli, hieman ehkä normaalia rauhallisemmalla meiningillä, mikä oli oikeastaan ehkä hyvää vaihtelua normaaliin suht aktiiviseen ja hektiseen miittimenoon verrattuna. Jostain syystä kaupungilla oli aika hiljaista suht kauniiksi kesälauantaiksi vaikka suuria tapahtumia oli meneillään; Lumous-goottifestari sekä iskelmä-tapahtuma Tammerkosken Sillalla keskustorilla. Lopuksi vielä kierros näsinkalliolle (jossa oli kaikkea outoa ja jännää) ja sieltä Speakeasyyn syomään ja sitten hieman mutkitellen kotiin.

--skke

Galleriat:
skke

[ add comment ] ( 6 views )   |  permalink
Hiljaista blogissa 
Onko mafia painunut taas maan alle? Miksi blogissa vallitsee hiljaisuus? Onko kuvattava loppunut? Ei todellakaan ole!

Miittejä on ollut lähiaikoina niin paljon että kukaan ei ole edes ehtinyt blogitella niitä kun koko ajan ollaan menossa. Entryjä on luvassa pikkuhiljaa, kunhan porukka kerkee niitä naputtelemaan.

[ add comment ] ( 12 views )   |  permalink
Pikainen juhannusmiitti 
Jussina kukaan ei halua jäädä kaupungin tomuihin vaan kaikki vetäytyvät mökkien rauhaan metsien ja järvien luokse. Vaan muutama mafioso on päättänyt viettää juhannuksen sivistyksessä, joten mitäs muuta sillon voisi tehdä kun pitää pienimuotoisen juhannusmiitin.

Paikalle tulivat snorre, zzzn, ktek, akame, Ihmemies ja Helmeri munamankelillaan Kangasalta asti. Kokoontumispisteeksi otettiin jussiteemaan sopiva järven ranta, minkä asiaa tällä kertaa hoiti naistenlahden satama. Pikapyörähtäminen satama-altaan ympärillä ja nälkä, kahvinhimo sekä kylmä tuuli pakotti lössin siirtymään sisämaahan Tammelantorille. Grillimätöt naamaan ja taivas repeää. Alkaa satamaan vettä.

Pitkällisen pohdiskeluiden jälkeen osa porukasta otti vastaan snorren ehdotuksen grillaamisesta Hervannasta, joten osa porukasta lähti kotionsa ja osa Herwoodiin käristämään lihaa.

Sellainen juhannus se.

[update by Helmeri]
Vesisateessa sai mankeloida vikat 4-6kilsaa, ei niin kivaa :((

Galleriat:
Helmeri

[ add comment ] ( 5 views )   |  permalink
Akamen pileet metsässä. 
Eli valmistujaisjuhlat Aitolahden huudseilla.



Topikissa luki pitkään vain "18.6. tissit akame", mitä kummaa.

Lopulta kumminkin asia selkeni, jo ennen paikalle pääsyä. Allekirjoittanut, skke ja raparperi kokoonnuimme nekalaan, josta siirryimme yhdellä autolla pilepaikkaan. Kotona tuli tarkastelua karttaa tovi, että osasi varmasti paikalle. Teimpä myös googlemapsista puhelimeen karttapohjan gps:lle, ettei nyt varmastikaan eksytä.

Saavuimme perille, pitkälle tiettömien taivalten taakse, jopa etuajassa. Auto parkkiin ja etsimään tästä metsien tönöstä ovea, joka olisi ihmisten ulottuvilla. Ovia oli kyllä mutta vain yksi oli maan tasalla.

Nähtävillä EI ollut minkäänlaisia todistuksia suoritetuista opinnoista, mutta tarjolla oli kakkua ja pullaa ja muuta, joten olin tyytyväinen.

Snorre ja zzzn bondagekamoineen saapui paikalle myös. Tämän jälkeen alkoikin normaalimiittimeno, rivoine juttuineen ja häröine kuvineen

Galleriat:
Helmeri
Raparperi

[ add comment ] ( 6 views )   |  permalink
Mafia goes green 
Härmälän metsissä on hiljaista. Ainostaan metsän eläimet pohtivat, kuuluuko kaatuvasta puusta ääntä jos kukaan ei ole kuulemassa, kunnes mafian moottorimarssi saapuu paikalle viiden auton voimin. (no ok, alku ei ole kovin "vihreä"). Mafia on tullut valloittamaan härmälän metsät ja järvet.

Keli on mitä mainioin pienelle metsäretkelle, aurinko paistaa ja on lämmintä. Taivaallakin on vain muutama pilvenhattara tekemässä dramaattisen taivaan.

Metsäreissulla tuli nähtyä kaikkea kivaa suuresta hylätystä lipputangonjalasta vedessä lilluvaan KAAPELI-kylttiin ja taisi siinä matkalla muutama kätkökin löytyä. Matkalla päivän väri oli vihreä. Oli vihreitä puita. Oli vihreitä kasveja. Oli vihreitä naamoja (snorren). Oli vihreitä kuvia. Oli vihreätä vettä(?).

Riittävästi käveltyämme saavuimme Arboretumiin, kaupungin kasvipuutarhaan. Sieltä löytyi lisää vihreitä kasveja, laajoja vihreitä nurmialueita ja erinäisiä lintuja.

Takaisin kaukana oleville autoille päästyämme, moottorimarssi jatkui kohti Pirkkalaa syynä tälläkin kertaa Kikan loistava grilli. Pirkkalan natiivi-ihmiset kiinnittivät mafiaan tällä kertaa erityisen paljon huomiota ja kommentteja tuli friikistä kannustavaan.

Kikalta hyvät ruoat lärviin ja tutkistelemaan Pirkkalan nähtävyyksiä. Löytyi epämääräsiä patsaita ja leikkipuistoja. Pelattiin footbagiä jäätelöpurkilla ja pyörittiin tappaja-karusellissa, mistä tuli huono olo...

Tämä vihreyden jengi koostui seuraavista henkilöistä: skke, snorre, Helmeri, Raparperi, zzzn, Putsi Ihmemies, Shady|Wolf ja Adu.

Galleriat:
snorre
Helmeri
Raparperi

[ add comment ] ( 7 views )   |  permalink

<<First <Back | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | Next> Last>>